Oulu
Terveiset kaikille maanantaisesta staabin kokouksesta!
Kokouksessa keskityttiin lähinnä raha- ja luottokorttiasioihin, PIHAlle lähetettävään materiaaliin, projektin aikatauluun ja tulevaan vaellukseen. Tällä hetkellä koko projektin eteneminen tökkii, koska meillä ei ole luottokorttia, joten Matti otti asian hoitaakseen. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin ja voidaan alkaa varata ohjelmapalveluita jo kesäkuun loppupuolella! Uudessa aikataulussa onkin nyt merkintä, että ohjelmat tulisi olla varattuna heinäkuun aikana, jonka jälkeen käytännön ryhmä voi alkaa varata meille majoituspaikkoja.
Staabissa me yritettiin myös keksiä vaelluspaikkaa, johon kaikille olis jokseenkin helppo päästä. Ehdotettiin Ristolle ja Iirikselle Rokuan kansallispuistoa Utajärvellä. Meille Lapin tuntureihin tottuneille saattais olla melko erikoista tehdä vaellus Pohjamaan pannukakkumassa. Saataispahan kokemusta erilaisista maisemista ja eksotiikasta Utajärvellä. Ja hei, sinne pääsee junalla!
Ohjelmaryhmän ensi viikolle suunniteltu tapaaminen on nyt siis peruttu, koska homma ei etene ennen luottokorttia.
Jenna