Viimeisia viedaan

Perjantai 8.1.2010, Auckland

Tiistaina heti aamupalan jalkeen suuntasimme autot kohti Aucklandin keskustaa. Liikuimme pienemmissa porukoissa ja tutustuimme kaupunkiin oman kiinnostuksen mukaan. Osa porukasta kavi kiipeilemassa, osa etsi tuliaisia ja istuskeli kahviloissa. Paiva meni nopeasti ja koitti aika lahtea takaisin Tayloreille. Illalla isantavakemme jarjesti meille grillijuhlat, johon oli kutsuttu myos paikallisia partiolaisia. Poydat notkuivat herkkuja. Syotavana oli mm. Tayloreiden pojan kasvattamaa lammasta ja vieraiden tuomia salaatteja. Ilta oli oikein mukava ja yksi pisimpaan valvotuista. Suurin osa porukasta meni nukkumaan vasta puolenyon aikaan.

Seuraavana aamuna pakkasimme teltat ja lahdimme kohti paivahaikkia (lyhyt patikkaretki). Suunnistusongelmien vuoksi saavuimme perille aijottua myohemmin. Emme myoskaan ikina loytaneet sinne, minne meidan olisi pitanyt loytaa. Paikka oli kuitenkin upea ranta jattilaismaisine aaltoineen. Rantakalliolla asusteli myos harvinainen lintu, takapu. Vietimme paivan aurinkoa ottaen, lounasta ja spontaaneja jatskeja syoden. Hyvin suunniteltu! Illan koittaessa etsimme tiemme Takapuna Beachille Aucklandiin. Pyykkia oli taas kertynyt melkoinen vuori ja sen kimppuun kaytiin heti leirinta-alueelle tultuamme.

Torstaiaamu oli lammin, liian lammin. Paiva alkoi Kelly Tarltonin Under Water Worldissa. Pingviinit ihastuttivat, pikkuhait olivat jopa suloisia ja rauskut ISOJA. Saimme myos nahda isompia haikaloja Tappajahain tunnusmusiikin soidessa taustalla. Taman jalkeen oli taas hieman kaupunkiaikaa. Victorian puistossa soimme paivallisen ja sielta suuntasimme etelaisen pallonpuoliskon korkeimpaan torniin, Aucklandin Skytoweriin. Siella nautimme nakoaloista ja korkeanpaikan kammosta. Katselimme auringonlaskua ja joimme kahvit kaupungin valojen ylla.

Tana aamuna saimme purkaa teltat viimeista kertaa. Oli aika reissun toiselle paivahaikille. Ajoimme mutkaista ja makista tieta keskella viidakkoa. Yhdesta risteyksesta kaannyimme vahingossa vaaraan suuntaan, seuraavan jalkeen loppui tie, mutta lopulta loysimme perille. Satoi vetta. Tunnelma oli korkealla (tai sitten ei). Kiikuimme puiden yli ja ali katsomaan maoriluolaa. Olimme tosin varmoja, ettei kyseinen luola voinut olla SE luola, silla ei se ollu luola. Pikemminkin kalliossa oleva syvennys. Herkullisen lounaan jalkeen aurinko pilkottikin jo pilvien takaa. Oli oikein mukavaa lahtea taydella vatsalla pienelle paivahaikille ylos ja alas. Nakoalat olivat hienoja. Neljan aikaan suunnistimme jalleen kohti Aucklandia. Hostellin virheen vuoksi meille oli varattu vain yksi kahdeksan hengen huone, mutta pienen saatamisen jalkeen saimme jokaiselle sankypaikan. Hostellissa on sauna ja lillumisallas. Kylla suomalaisia nyt hellitaan! Makkarakeiton jalkeen meista kolme kerrallaan paasee (mahtuu) saunaan.

Huomenna pakkailemme ja hoitelemme viimeisia valttamattomyyksia. Sunnuntaiaamuna Suomi jo kutsuu useimpia meista. Halusimmepa sita tai emme.

(Katja ja Paka)

Viileita luolia ja pyorailya kuumalla saarella

Maanantai 4.1.2010 Albany, Auckland

Uuden vuoden ensimmaisena paivana jatimme Rotoruan taaksemme ja lahdimme ajamaan kohti Kontua, tarkemmin sanottuna Hobittilaa eli ainoata kuvauspaikkaa, jossa Taru sormusten herrasta -elokuvien lavasteet on jatetty paikoilleen. Emme lopulta nahneet yhtaan pyoreata ikkunaa rinteessa, silla sita varten olisi pitanyt menna erilliselle turistikierrokselle. Kavimme kuitenkin Konnun kahvilassa! Sielta jatkoimme Hamiltoniin, joka on yksi pohjoissaaren isoista kaupungeista. Pyhapaivana lahinna vain puistot olivat auki, joten pysahdyimme piknikille nauttimaan auringopaisteesta.

Illaksi ajoimme Otorohangaan pienelle leirinta-alueelle, jonka isannat ottivat meidat todella ystavallisesti vastaan. Isantapariskunta vei meidat illan pimetessa katsomaan kiwi-lintuja leirinta-alueen lahelle. Vihdoinkin naimme niita! Kiwi-lintu on kuin Uuden-Seelannin maskotti, sen kuva komeilee useissa matkamuistoesineissa ja sen nimi on yhdistetty hyvin moneen asiaan. Kuitenkin harva paikallinen nakee lintuja luonnossa, silla se on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Lauantaina lahdimme jannittavalta kuulostavalle Black Water Raftingille. Otorohangan lahella Waitomossa on paljon luolastoja, ja olimme varanneet aktiviteetin, joka varmasti yllatti useimmat. Aluksi meidat puettiin markapukuihin, joihin olimme jo aiempien aktiviteettien aikana tottuneet. Mutta silti ne tuntuivat edelleen hyvin epamukavilta... Meidat vietiin busseille luolan suuaukolle. Ennen luolaan paasya harjoittelimme koyden varassa laskeutumista pienessa rinteessa. Kun osasimme tekniikan, paasimme yksitellen laskeutumaan koyden varassa luolaan muutaman kymmenen metria. Saapuminen pimeaan tuntui aluksi jannittavalta. Kun kaansi kyparan valon pois ja katsoi ylos, nakyi katossa pienia valopilkkuja. Kiiltomatoja! Ne muodostivat hienon tahtitaivaan pimean luolan kattoon.

Luolassa paasimme hyppaamaan veteen kumirenkaalla, laskeutumaan koyden varassa, kavelemaan vedessa kuin suuressa pimeassa viemarissa ja juomaan kaakaota kylman luolakiven paalla. Varsinaista kumirenkaalla kulkemista retki sisalsi odotettua vahemman. Lopuksi kiipesimme luolasta ylos pienien vesiputousten kautta. Oppaat olivat kulkeneet reitin useampaan kertaan ja neuvoivat tarkalleen, mille kivelle tulee astua paastakseen takaisin paivanvaloon.

Luolaretken jalkeen olimme melko vasyneita ja menimme paivallisen jalkeen melko aikaisin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna herasimmekin jo varhain ja lahdimme ajamaan kohti Aucklandia. Tulimme ensimmaista kertaa matkan aikana suurkaupunkiin (Aucklandissa asuu yli miljoona ihmista). Lahdimme suoraan satamasta lautalla laheiselle saarelle, josta vuokrasimme pyorat. Vietimme paivan saarella pyoraillen ja maisemia ihaillen. Kauniit hiekkarannat houkuttelivat osan meista uimaan, toiset tyytyivat varjoisampiin paikkoihin. Varjo oli hyva vaihtoehto, silla auringon porottaessa hurjan kuumasti edes aurinkorasva ei kaikkia auttanut; aika moni meista punoitti illalla pyorailyn jalkeen.

Emme paasseet heti illalla suihkuun, joten tanaan paivan ensimmainen asia oli loytaa kunnon pesupaikka. Olimme paattaneet ajaa paivaksi maan pohjoisimpaan kaupunkiin Wangeraihin, ja siella kavimmekin uimahallissa. Sielta loytyi jopa sauna! Aika surkea verrattuna suomalaiseen, mutta tuntui todella hyvalta. Uimisen jalkeen soimme kaupungilla ja kavimme kaupassa. Sitten suuntasimme seuraavaan yopaikkaamme Albanyyn Aucklandin lahelle. Yovymme taalla ainakin kaksi yota Taylorin perheen luona. Talo on kauniilla paikalla vehreassa rinteessa, ja ymparilla on hieno puutarha. Huomenna lahdemme tutustumaan Aucklandiin paremmin ja ehka hieman shoppailemaan.

(Iiris)

Rotorua, 1.1.2010

Aurinkoista uutta vuotta!

Tiistaina ajoimme Tauposta aurinkoiseen, mutta haisevaan Rotoruaan. Kaupungin maasto on rikkipitoista, joten oikeasta suunnasta tuullessa jokainen voi tuntea nenassaan madan kananmunan sulotuoksun. Keskiviikkona vietimme vapaapaivaa kaupungilla tuliaisostoksia tehden, leirintaalueen uima-altaassa polskien ja erilaisia peleja pelaten.

Eilen torstaina aloitimme uudenvuoden juhlimisen myohaisella brunssilla, jonka jalkeen suuntasimme autojen keulat kohti Waikite Valleyn kuumia lahteita. Kuumat altaat olivat kuin sauna ja uima-allas yhdistettyna. Siihen kun lisaa viela taivaaalta porottavan auringon, niin kylla tuli kuuma! Muutamat jattivatkin altaat suosiolla valiin. Illalla kampasimme hiukset ja laitoimme partiopaidat paalle. Menimme gondolihissilla hienoon Skyline-maisemaravintolaan, jossa soimme uudenvuoden illallista herkkuja notkuvasta seisovasta pyodasta. Kello 13.00 Suomen aikaa nostimme maljan ja siirryimme uudelle vuosikymmenelle ensimmaisten joukossa.

Tanaan aamu valkeni jalleen aurinkoisena, ja tukahduttavasta teltasta oli pakko kompia ulos jo kahdeksan aikaan tavallista lyhyempien younien jalkeen. Nyt grillaillaan leirintaalueella ja kohta matka jatkuu kohti Otorohangaa ja Waitomo Caveseja.

Jenna

River Valley

Wellingtonin jälkeen sunntasimme kohti River Valley Lodgea. Matka Wellingtonista River Valleylle oli vihreiden mäkisten niittyjen ja lampaiden värittämä. Itse River Valley Lodge oli todellinen rauhanetsijän paratiisi: Muutamia kilometreja ennen määränpäätä katosi kännykästä kuuluvuus ja hetken kuluttua GPS:mme näytti kartan sijasta pelkää valkoista.

Aktiviteetteja River Valleyssä oli tiheään. Ensimmäisenä päivänä kävimme laskemassa G5:ksi luokiteltua koskea kumilautoilla upeissa maisemissa. Seuraavana päivän aktiviteetit oli jaettu osa-aluesiin kiinnostuksen mukaan. Itse kävin laskemassa lisää koskea kanooteilla, muiden ryhmien suunnatessa ratsastamaan tai Mokain Gravity Canyoniin. Koskenlaskussa kävimme ihailemassa matkalla joen varrella, sademetsassa ollutta vesiputousta ja saimme ihailla eilisten maisemien lisäksi myös matkan varrella olleita fossiileja.

Iltapäivällä ryhmämme kohtasivat Mokaissa. Sieltä osa jatkoi matkaansa ratsastamaan ja osa jäi nauttimaan Mokain tarjoamista extreme-aktiviteeteistä. Näitä olivat Flying Fox, joka on kilometrin mittainen köysirata, joka kulkee kanionin pohjan yllä ja jonka vauhtii nousee jopa 160 km/h. Toisena vaihtoehtona oli benji-hyppy, jossa vapaapudotusta on 80 metriä (Uuden-Seelannin toiseksi korkein). Kolmantena vaihtohetona oli Canyon Swing, joka oli suuri, rotkon pohjan myötäisesti kulkeva keinu, jossa vapaapudostusta ennen narujen kiinniottoa tuli 50 metriä. Kokeilin itse viimeisintä ja vapaapudotuksesta saatua adrenaliinipiikkiä riitti pitkälle iltaan. Kokemuksen vahvuudesta kertoo myös se, että moni suoritti Mokaissa kaikki aktiviteetit, vaikka osa täytyi suorittaa omakustanteisesti.

Eilen iltana ajoimme Whakapapa Villageen yöksi. Koko yön satoi vettä ja ainakin meidän telttaryhmämme teltan eteinen muistutti aamulla mutalampea. Päätimmekin sääolosuhteiden vuoksi perua aiotut päivä haikit ympäristöön ja jatkaa matkaa kohti Rotoruaa. Pysähdyimme päiväksi Taupoon ja iltapäivällä matka jatkuu taas.

- Henri

26.12.2009 Tapaninpäivä, Wellington, YHA City Hostel

Aamu alkoi puurolla, riisipuurolla, kanelia ja sokeria päällä, ehkä vähän koti mielessä. Irroitimme telttanarut jälleen. Tämän päivän teemana oli siirtyä pois Etelä-Saarelta Pohjois-Saarelle. Reitti ei kuitenkaan ollut aivan suora: 70 kilometristä puolet oli mutkalla ja todellaakaan suoraa kohtaa ei ollut, merisairaaksi voi tulla myös maalla ja kuskin kylkilihakset tulla kipeäksi ratin vääntämisestä. Lauttamatka kulki kauniissa saaristossa, mutta valaita tai delfiinejä ei näkynyt. Wellington näyttäytyi pitkän metsässä olon jälkeen todelliselta kaupungilta, meri velloi rannassa, talot kulmikkaita ja nousivat korkeuksiin. Joulupäivää juhlistettiin hyvällä ravintolaruoalla. Majoitumme hyvään hostelliin, telttakunnat menivät sponttaanisti sekaisin ja erityishuomiona mainittakoon, että Risto ja Anna menivät tuppeen klo 22.14 paikallista aikaa Matin ja Jennan toimesta. -Matti-

Joulu Nelsonissa

25.12.09 klo 07.30 Tahuna Beach Holiday Parki, Nelson

Meidan aattomme valkeni eilen aurinkoisena ja lampimana. Hieman hamillani toivotin muille ryhmalaisille hyvaa joulua; nyt on jouluaatto! Taalla kesan keskelle sita on vaikea uskoa. Tyttojen kanssa aloitimme heti aamupesulla joululaulujen laulamisen paastaksemme enemman joulutunnelmaan. Kylmaan, pimeaan ja valkoiseen jouluun tottuneelle suomalaiselle aaton aloittaminen kirkkaassa auringonpaisteessa tuntui oudolta.

Aamupalalta lahdimme ajamaan Kaiteriteriin, josta meille oli varattu paivan merimelonta-aktiviteetti. Kultaiselta Kaiteriteri Beachilta meidat kiidatettiin vesitaksilla rannikkoa ylospain kauas toiselle rannalle, jossa kajakit jo odottivat meita. Ohjeistuksen jalkeen lahdimme melomaan pareittain. Tyynessa poukamassa se sujui vaivattomasti mutta aallokko vaati jo kunnon ohjaamista polkimilla. 

Paiva oli kaikille ensimmainen jouluaatto vesilla. Maisemat ymparillamme olivat upeat. Uusi-Seelanti on luonnonoloiltaan uskomattoman monipuolinen. Yhdesta maasta loytyy kasittamattoman paljon erilaisia maisemia ja ilmastoja. Maa on kuin kaikkien maiden parhaat puolet yhdessa paketissa: taalta loytyvat sademetsat, Itavallan Alpit, englantilainen maaseutu, Skotlannin kukkulat, Norja vuonot, Kanadan havumetsat... jopa suomalaisen nakoista suomaisemaa. Naista tutuista piirteista huolimatta Uusi-Seelanti on ainutlaatuinen kokonaisuus, jota on vaikea sanoin tai edes kuvin selittaa. Se taytyy nahda itse.

Meloimme pitkin Abel Tasman National Parkin rantoja yhdelle lukuisista hiekkarannoista ja pidimme siella lounastauon. Olimme tulleet hyvaa vauhtia, joten oppaat antoivat meidan levata sen verran, etta ehdimme pelata ultimatea ja kayda joulun kunniaksi uimassa. Nyt voimme kaikki sanoa uineemme jouluaattona Tyynessa valtameressa! :)

Matka jatkui, ja kateni alkoivat jo olla kovilla. Takana istuvan tehtavana oli polkimilla ohjata kajakkia, mika isoissa aalloissa osoittautui melko haasteelliseksi kokemattomalle melojalle. 

Yhtakkia oppaat kokosivat kahdeksan kajakkiamme yhdeksi lautaksi. Lautan kumpaankin paahan he antoivat pressun, joka melojen avulla nostettiin ylos ilmaan muiden pidellessa tiukasti kiinni viereisista kajakeista - syntyi purjevene! "Vene"  kulki yllattavan nopeasti sopivassa tuulessa. Matkan ratoksi ja oppaiden iloksi lauloimme lahes kaikki tuntemamme joululaulut.

Melonta paattyi takaisin Kaiteriteriin. Ajoimme Holiday Parkiin ja aloimme valmistella aattoiltaa. Ruoka poikkesi aika lailla perinteisesta jouluateriasta: grillasimme kanaa, lammasta, kalaa ja kasviksia. Ruoka oli niin hyvaa ja tayttavaa etten ollenkaan pahoitellut kinkun ja laatikoiden poissaoloa. Illan aikana jokainen sai soittaa puhelun koti-Suomeen. Kuulin, etta aattomaamuna Lapissa oli noin -10 astetta pakkasta. Miltahan tuntuu palata takaisin pakkaseen ensi kuussa... no, sita emme viela mieti! Ilta huipentui Hanskin ohjaamaan joulukuvaelmaan, johon kaikki saivat osallistua. Naurua riitti. 

Eilinen oli erilainen mutta mukava joulu. Taalla joulupaiva on jo valjennut lampimana ja hieman pilvisena. Aamupalan jalkeen jatkamme Pictoniin, josta lahtee lautta pohjoissaarelle paakaupunki Wellingtoniin.

Ylos-Alas toivottaa kaikille hyvaa joulua!

(Iiris)

Jaatikkosamoilua Fox Glacierilla

Fox Glacier -jaatikolla

Tiistai 22.12.2009 Fox Glacier

Eilen aamulla kiertelimme Queenstownin keskustassa. Yhteisen herkullisen lounaan jalkeen starttasimme autot kohti Fox Glacieria. Matka oli pitka, mutta maisemat olivat komeita. Taas huomasimme kuinka ryhman nimi on osuvasti valittu. Autotie kulki jokien varsia, vuorien rinteita ylos ja alas yhta pitkaa, vaihtelevaan suuntaan kulkevaa mutkaa. Valilla nahtiin merta, jarvea, lumihuippuisia vuoria, vuoristopuroja (kavereiden kesken creekeja), isompia jokia ja sademetsaa. VAU! Perilla paivallisen jalkeen uni maittoi seuraavan paivan jaatikosta uneksien.

Aamu alkoi aikaisin, silla jaatikko kutsui jo kahdeksalta. Kaikki saivat kasan myohemmin tarpeelliseksi osoittautunutta rojua. Matka jaatikolle kesti puolitoista tuntia, yllattaen rappusia ylos ja alas kavellen sademetsan halki. Ensin harjoittelimme kavelya piikit jalassa ylos ja alas. Sitten treenasimme kiipeamista ja lopulta paasimme itse asiaan: jaatikkokiipeilyyn. Se vasta oli jotain!

Paiva oli pitka mutta palkitseva. Opimme kiipeamisen lisaksi myos varmistamisen ja paasimme kiipeamaan myos jaista hiidenkirnua pitkin. Sininen jaa ihmetytti meita lumeen tottuneita. Illalla maistui ruoka ja uni. Huomenna edessa on taas pitka automatka.

(Paka ja Katja)