Aamu alkoi puurolla, riisipuurolla, kanelia ja sokeria päällä, ehkä vähän koti mielessä. Irroitimme telttanarut jälleen. Tämän päivän teemana oli siirtyä pois Etelä-Saarelta Pohjois-Saarelle. Reitti ei kuitenkaan ollut aivan suora: 70 kilometristä puolet oli mutkalla ja todellaakaan suoraa kohtaa ei ollut, merisairaaksi voi tulla myös maalla ja kuskin kylkilihakset tulla kipeäksi ratin vääntämisestä. Lauttamatka kulki kauniissa saaristossa, mutta valaita tai delfiinejä ei näkynyt. Wellington näyttäytyi pitkän metsässä olon jälkeen todelliselta kaupungilta, meri velloi rannassa, talot kulmikkaita ja nousivat korkeuksiin. Joulupäivää juhlistettiin hyvällä ravintolaruoalla. Majoitumme hyvään hostelliin, telttakunnat menivät sponttaanisti sekaisin ja erityishuomiona mainittakoon, että Risto ja Anna menivät tuppeen klo 22.14 paikallista aikaa Matin ja Jennan toimesta. -Matti-
perjantai 25. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heipähei! Täälläpä on ollu koko joulun vähintään 25 astetta pakkasta ja kamalan kaunista. Muutenkin joulu on mennyt rauhallisissa merkeissä. Mukavaa reissun jatkoa! Terkkuja!
VastaaPoistaTerveisin Saara Laivamaa